tiistai 3. huhtikuuta 2012

Panelointia

Meillä oli hyvä kirvesmies tiedossa viime kesälle.  Hän oli tehnyt mökkiin sokkelin ja myös saunan lattian valu oli hänen tekemänsä.  Ainoa asia joka ei toiminut, oli se miten saada hänet paikalle.

En tiedä onko saaristossa kirvesmiehillä kaikilla sama tapa, otetaan töitä vastaan niin paljon kuin mahdollista, sillä kausihan on lyhyt, ja sitten yritetään tehdä päivä siellä, toinen täällä.  No se meidän "täällä" tuli vähän liian harvoin.  Kirvesmies lupasi tulla tiistaina.  Viikonloppuna saareen tullessamme huomasimme,  ettei se ainakaan ollut kyseisen viikon tiistai. Toivoimme, että kuitenkin seuraava tiistai. Ei ollut sekään.  Näin jatkui pitkin kesää.

Yläkerran lattia oli tekemättä, samoin kaikki katot ja päätyseinät paneloimatta.  Portaat pitäisi koota ja kaiteet tehdä.  Ulkoraput olivat myös työlistalla.

Odottelu hermostutti ja päätimme, että ei katon panelointi voisi kovinkaan vaikeaa olla.  Kävimme ostamassa naulapyssyn ja ryhdyimme tuumasta toimeen.  Hyvinhän se sujui ja kun vauhtiin päästiin. Päätimme, että portaat pystymme myös kahdestaan kokoamaan ja nostamaan paikoilleen.

Kokosimme portaat ja huomasimme, että kokonaisina niitä ei pysty ujuttamaan paikoilleen. Niinpä piti vielä tehdä purkutöitä ja yrittää uudelleen. Onnistuihan se lopulta.

Tästä oli seurauksena se, että kirvesmies ilmeisesti luuli, että meillä oli ollut toinen työmies paikalla ja loukkaantui siitä ja ilmestyi entistä harvemmin paikalle.

Heinäkuu/lomakuu oli jo loppupuolella,  kun saimme villoitukset ja kattopaneelit vihdoin valmiksi.






Tuosta aukosta oli portaat tarkoitus "taittaa sisään" valmiiksi koottuna, ei onnistunut...



Yläkerran lattia sai myös valkoisen petsin ja lakkakerroksia useampia päälle.

Nyt olisi jo niin kova kutina päästä saareen jatkamaan töitä!!!!

Ammari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti