keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Pieniä aavistuksia tulevasta...

Vanha kansa on sanonut:  Tuomas joulun tuopi, ja aika uskollisesti olen sitä aina noudattanut. Viime vuosina on kuitenkin tuntunut, että joulu on niin lyhyt aika, että vähän aikaisemmin voi jo tunnelmaa hakea.

Nyt on kyllä tehty ennätys tässä huushollissa. Ensimmäiset jouluvalot, tai kausivalot on jo laitettu ja vähän pieniä aavistuksia tulevasta näkyy kodissa.





Ammari


maanantai 25. marraskuuta 2013

10 kuvaa kesään nr 3

No nyt ei osunut ihan tasan kuukautta edellisestä kuvasta, mutta tänään oli niin kaunis auringonpaiste ja kuura maassa, että päätin toteuttaa kuvauksen juuri nyt.





Ammari

maanantai 18. marraskuuta 2013

Ajatuksissani saaressa








Paljon ei ole tullut kuvattua viime aikoina. Löysin syyskuulta tunnelmia saaresta.  Ajatuksissa onkin mukavaa palata saareen näin kuvien myötä,  kun ei muuten paikan päälle pääse.

Ammari

lauantai 9. marraskuuta 2013